Yritys

Kolmen Sports ky on perustettu vuoden 1998 alussa, mutta työntekijöillämme on alan kokemusta paljon pidemmältä ajalta.

Kolmen Sports ei ole koskaan laajasti mainostanut, vaan sana hyvästä palvelusta on kulkenut viidakkorummun ja puskaradion kautta. Vaikka elämyspalveluyritys on hyvin kiinteästi sidottu niin vuodenaikojen säätiloihin kuin yleiseen yhteiskunnan hyvinvointiin, on Kolmen Sports kasvanut tasaisesti joka vuosi. Siitä suuri kiitos asiakkaillemme.

Meidän ideologiamme tärkein teesi on asiakastyytyväisyys. Siihen pyrimme pitämällä kaluston hyvässä kunnossa huoltamalla säännöllisesti, kouluttamalla työntekijämme perusteellisesti, auttamalla asiakasta tapahtuman suunnittelussa ja jopa manaamalla hyvää säätä.

Uusia lajeja

Aloitimme värikuulavuokraajana, jota kautta muodostui uskollinen asikaskunta. Heiltä kuului usein kysymys "mitä muuta hauskaa sitä voisi tehdä?"
Aktiivista harrastuselämää viettävät vetäjämme sitten miettivät miten muita omia harrastuksia voisi tuoda isomman porukan saataville edullisin kustannuksin. Ajatusriihessä otettiin huomioon yritystapahtumien tarpeet sekä lähdettiin rakentamaan kokonaisvaltaisia polttariohjelmistoja.